Finska är ett finskt-ugriskt språk, och språkgruppen som finska tillhör kallas för östersjöfinska språk. Finskans närmaste släktspråk är meänkieli, som talas i norra Sverige, och kvänska, som talas i norra Norge. Andra släktingar är estniska, samiska och ungerska.

Svenska

Suomen kieli kuuluu suomalais-ugrilaisiin ja laajempaan uralilaisten kielten ryhmään. Suomen lähisukukieliä ovat itämerensuomalaiset kielet, joita ovat viro, karjala, inkeroinen, lyydi, vepsä, vatja ja liivi. Meänkieli jota puhutaan pohjois Ruotsissa on suomenkielen lähin sukulainen.

​Suomeksi

Kieliryhmä - Språkgrupp

Suomen sukulaiskieliä - Finskans släktspråk

• ​meänkieli meänkieli

• karjala karelska

• inkeroinen ingriska

• vepsä vepsiska

• vatja votiska

• liivi liviska

• viro estniska

Kielipuu johon Suomi kuuluu.
Språkträdet som finskan tillhör.

​Kirjoituskieli ja standardisointi

Suomen kirjoituskieli eli ns. peruskieli syntyi 1800-luvulla nationalismin hengessä. Sitten syntyi kiista eri murteiden asemasta Suomessa. Lopulta päätettiin yhdistää länsi- ja itäsuomen murteet yhdeksi suomenkieliseksi kirjakieleksi. Samaan aikaan yhteiskunta muuttui niin nopeasti, että suomen kieleen piti luoda satoja uusia sanoja. Tarvittiin esimerkiksi tieteen sanoja; aikaisemmin suomea oli käytetty enimmäkseen kotona ja siksi sanasto oli myös arkipäivää.

Nykyään kirjakielellä on kiinteä asema ja Suomessa on erityisviranomainen, Alkuperäiskansojen instituutti, joka vastaa kielen säilyttämisestä ja suomen kielen sanakirjatyöstä. Vuodesta 1975 lähtien suomen kielen ylläpitoa on harjoitettu myös Ruotsissa, nyt kielineuvoston toimesta. Siellä he työskentelevät ruotsi-suomi-sanakirjojen parissa, vastaavat kielikysymyksiin, pitävät luentoja ja kursseja ja paljon muuta.

​Skriftspråk och standardisering

Det finska skriftspråket, eller det så kallade standardspråket, skapades på 1800-talet i nationalismens anda. Då uppstod det en tvist om de olika dialekternas ställning i Finland. Till sist bestämde man sig för att kombinera västfinska och östfinska dialekter till ett gemensamt finskt skriftspråk. Samtidigt förändrades samhället så snabbt att man blev tvungen att skapa hundratals nya ord i finskan. Det var till exempel vetenskapsord som behövdes; tidigare hade finska använts mest hemma och därigenom var också ordförrådet vardagligt.

Numera har skriftspråket en fast ställning och det finns en särskild myndighet i Finland, Institutet för de inhemska språken, som har ansvar för språkvård och ordboksarbete på finska. Sedan 1975 bedrivs språkvård i finska även i Sverige, numera av Språkrådet. Där arbetar man med sverigefinska ordlistor, svarar på språkfrågor, håller föreläsningar och kurser med mera.

​Kielen rakenne

Suomen kieltä kirjoitetaan latinalaisilla aakkosilla. Suomen kielessä on 8 vokaalia ja 12 konsonanttia:

·     vokaalit ovat a, o, u, e, i, y, ä ja ö

·     konsonantit ovat d, h, j, k, l, m, n, p, r, s, t ja v

Kirjaimet b, c, f, g, q, w, x, z ja å eivät siis ole alun perin suomen aakkosissa, mutta niitä käytetään edelleen kirjakielessä vieraita lainasanoja kirjoitettaessa.

​Språkets struktur

Man skriver finska med latinskt alfabet. Det finska språket har 8 vokaler och 12 konsonanter:

• vokalerna är a, o, u, e, i, y, ä och ö

• konsonanterna är d, h, j, k, l, m, n, p, r, s, t och v

Bokstäverna b, c, f, g, q, w, x, z och å finns alltså inte ursprungligen med i det finska alfabetet, men de används ändå i skriftspråket när man skriver utländska låneord.

​På finska betecknas korta ljud med en bokstav, långa med två: pari (par) respektive paarit (bår). Vokaler och konsonanter uttalas långa bara om de dubbeltecknas, dvs. stavas med två bokstäver: jämför kisa (tävling) och kissa (katt).

Till skillnad från svenskan har finskan ord där både vokaler och konsonanter är långa, till exempel muuttaa (att flytta). Det kan till och med finnas tre vokaler i rad. Ett sådant ord är kauan (länge).

Diftonger är vanliga. Det är kombinationer av två vokaler inom samma stavelse, eller del av ordet, vilka uttalas så att den ena glider över i den andra. Diftonger finns i ord som Suomi (Finland), hieno (fin) och yö (natt). Finskan har hela arton olika diftonger.

​Suomen kielessä lyhyitä ääniä merkitään yhdellä kirjaimella, pitkiä kahdella: pari (par) ja paarit (bår). Vokaalit ja konsonantit lausutaan pitkäksi vain, jos ne ovat kaksimerkkisiä, ts. kirjoitettu kahdella kirjaimella: vertaa kisa (tävling) ja kissa (katt).

Toisin kuin ruotsissa, suomessa on sanoja, joissa sekä vokaalit että konsonantit ovat pitkiä, esimerkiksi muuttaa (att flytta). Vokaaleja voi olla jopa kolme peräkkäin. Yksi tällainen sana on kauan (länge).

Diftongit ovat yleisiä. Ne ovat yhdistelmiä kahdesta vokaalista samassa tavussa tai sanan osassa, jotka lausutaan niin, että toinen liukuu toiseen. Diftongit löytyvät sanoista, kuten Suomi, hieno ja yö. Suomen kielessä on kahdeksantoista eri diftongia.