

Ritari 6 kpl 17
Presentation
•
History
•
6th Grade
•
Practice Problem
•
Medium
Jyri Ollila
Used 1+ times
FREE Resource
6 Slides • 9 Questions
1
Ritari 6 kpl 17
2
Keskiajan lopulla Aasiassa kukoisti kehittyneet kulttuurit. Kiinan keisarikunnan laivastot hallitsivat Aasian merialueita. Intian niemimaan asukkaat kävivät kauppaa kaukaistenkin maiden kanssa. Intiaa hallitsivat ensin islaminuskoiset Suurmogulit ja myöhemmin englantilaiset siirtomaaherrat.
3
Itä-Intian kauppakomppania
Dynastia
Suurmogulien valtakunta
Muuan muassa kiinalaisista keisarien hallitsijasuvuista käytetty nimitys.
Islaminuskoisten hallitsijoiden Intiaan perustama valtio, joka kukoisti 1500-1700-luvuilla.
Englantilainen yritys, jonka onnistui saada haltuunsa yksinoikeus ulkomaankauppaan Intiassa.
4
1300-luvulla Kiinaa hallitsi Ming-dynastia.
Pekingistä tehtiin Kiinan pääkaupunki ja keisarille rakennettiin palatsi, jota kutsutaan kielletyksi kaupungiksi. Kielletty kaupunki oli yhden ihmisen palatsi eli Kiinan keisarin, vaikka palatsissa onkin 9 999 huonetta.
Kiinan keisari oli ehdoton yksinvaltias.
Kielletty kaupunki
Ming-dynastian alkuaikoina Kiinan laivasto hallitsi Aasian merialueita ja heidän laivastonsa oli aikansa suurimpia. Kiinasta tehtiin löytöretkiä Intiaan, Arabian niemimaalle ja Afrikan rannikolle asti.
Kiinalaiset tekivät omia löytöretkiä
Keskity kuuntelemaan, mitä Kiinan laivastolle lopulta kävi.
5
Multiple Choice
Mitä tarkoitetaan dynastialla?
Muun muassa kiinalaisista keisarien hallitsijasuvuista käytetty nimitys.
Eräänlainen voimalähde
Kreikkalaisesta valtimuodosta käytetty nimitys.
Intiaa hallinneen kansakunnan nimitys.
6
Multiple Choice
Ketä vastaan Kiinan piti suojautua vahvalla armeijalla ja Kiinan muurilla?
Mongoleja
Venäläisiä
Intialaisia
Intiaaneja
7
Multiple Choice
Mitä Kiinan suurelle laivastolle kävi?
Kiinalaiset polttivat sen, koska se oli liian kallis ylläpitää.
Laivat myytiin länsimaille.
Laivastosta tuli yksi maailman mahtavimmista.
Laivastot upposivat rakennusvirheen takia.
8
Multiple Choice
Millainen oli keisarin asema Ming-dynastian aikana?
Hän oli ehdoton yksinvaltias.
Aika huono. Nälkiintyi.
Hän oli kuin kuka tahansa kiinalainen.
Hän eli Kiinan muurilla erakkona.
9
Multiple Choice
Kielletty kaupunki sijaitsee?
Kiinassa
Intiassa
Yhdysvalloissa
Thaimaassa
10
Intian niemimaa sijaitsi Kiinan keisarikunnan ja islamilaisen valtakunnan välissä. Intialaisilla oli pitkään tiiviit yhteydet molempiin kulttuureihin.
Suurmogulien valtakunta
Hindulaisuus on ollut tuhansien vuosien ajan Intian tärkein uskonto. Kauppayhteyksien myötä Intiaan kuitenkin tuli paljon vaikutteita muista kulttuureista. Islamilaisuus levisi keskiajalla Intiaan.
1500-luvulla islaminuskoiset valloittajat saapuivat Intian niemimaalle ja perustivat suurmogulien valtakunnan. Suurmogulien valtakunnan hallitsijat ottivat paljon vaikutteita intialaisesta kulttuurista eivätkä katsoneet hindulaisuutta pahalla. Valtakunta oli hyvin kehittynyt.
11
Eurooppalaisten löydettyä meritien Intiaan, he pyrkivät valloittamaan Intian. Intiassa oli paljon kauppatavaroita, joilla pystyi tienaamaan omaisuuden.
Englantilaiset valloittavat Intian
Englantilainen yritys, Itä-Intian kauppakomppania, sai lopulta Intian haltuunsa. Intiasta tuli englannin siirtomaa ja Itä-Intian kauppakomppania sai yksinoikeuden käydä kauppaa Intian alueella.
Intiaa kutsuttiin Englannin kruununjalokiveksi, koska se oli kaikista tuottoisin Englannin kaikista siirtomaista.
Keskity kuuntelemaan lisätietoa Suurmoguleista ja Intian valloituksesta.
12
Multiple Choice
Kuinka monta vuotta suurmogulien valtakunta kesti Intiassa?
yli 200
50
100
150
13
Multiple Choice
Miksi Intiaa kutsuttiin englannin kruununjalokiveksi?
Intia oli yksi tuottoisimmista Englannin siirtokunnista.
Intiasta ostettiin kruununjalokivet Englannin kuninkaan kruunuun.
Intia muodostaa kartalla Englannin valtiolle kruunun.
Intia on tunnettu sen upeista jalokivistä.
14
Multiple Choice
Miten suurmogulit suhtautuivat intialaiseen kulttuuriin?
He ottivat vaikutteita intialaisesta kulttuurista ja noudattivat perinteisiä tapoja.
He tuhosivat kulttuurin.
He eivät välittäneet juurikaan kulttuurista, mutta antoivat kansan uskoa mihin halusivat.
He halusivat muovat intialaisesta kulttuurista itselleen sopivan.
15
Multiple Choice
Mihin Zeng Hen löytöretket suuntautuivat?
Intiaan, Arabian niemimaalle ja Afrikkaan
Kiinaan, Japaniin ja Mongoliaan
Suomeen, Ruotsiin ja Norjaan
Thaimaahan, Vietnamiin ja Australiaan
Ritari 6 kpl 17
Show answer
Auto Play
Slide 1 / 15
SLIDE
Similar Resources on Wayground
10 questions
Rabataimed
Presentation
•
5th Grade
15 questions
五年级历史|单元六|第三讲
Presentation
•
5th Grade
12 questions
Różne sposoby zapisu zależności.
Presentation
•
7th Grade
13 questions
Mõis ja küla
Presentation
•
7th Grade
12 questions
Tuva-ryhmät: Pääkirjasto haltuun
Presentation
•
6th - 8th Grade
12 questions
The ugly one
Presentation
•
7th Grade
10 questions
Vee omadused
Presentation
•
5th Grade
14 questions
deutsch
Presentation
•
6th Grade
Popular Resources on Wayground
10 questions
Safety Day 2026 – Student Review
Quiz
•
9th Grade
21 questions
Continents and Oceans
Quiz
•
6th Grade
20 questions
Parts of Speech
Quiz
•
5th Grade
16 questions
Subject & Predicate
Quiz
•
5th Grade
25 questions
Multiplication Facts
Quiz
•
5th Grade
12 questions
Map Skills
Quiz
•
3rd Grade
22 questions
Continents and Oceans
Quiz
•
5th Grade
15 questions
Rounding Decimals
Quiz
•
5th Grade
Discover more resources for History
6 questions
District Assessment Review #1
Quiz
•
6th Grade
10 questions
Exploring the 7 Principles of the Constitution
Interactive video
•
6th - 10th Grade
11 questions
Ancient Egypt / Geography
Presentation
•
4th - 6th Grade
5 questions
THE 5 THEMES OF GEOGRAPHY
Interactive video
•
6th Grade
10 questions
Significance of the Declaration of Independence
Interactive video
•
6th - 10th Grade
32 questions
Module 5 Review
Quiz
•
6th - 8th Grade
15 questions
Unit 2 Europe History Test
Quiz
•
6th Grade
33 questions
Constitution Test Review (Part 1)
Quiz
•
6th Grade