
Sateenkaarinuorten kokemuksia ja ajatuksia kohtaamisesta
Presentation
•
Specialty
•
University
•
Easy
Sanna Immonen
Used 1+ times
FREE Resource
8 Slides • 12 Questions
1
2
Open Ended
Minkälaiset terveiset haluaisit lähettää kouluissa työskenteleville aikuisille sateenkaarinuorten moninaisuuden huomioimiseksi?
3
Haluamme kerätä sateenkaarinuorilta itseltään kokemuksia ja ajatuksia esimerkiksi siitä, miten he haluaisivat tulla kohdatuksi erityisesti nuorisotyössä, mitkä ominaisuudet tekevät toiminnasta sateenkaarinuorille miellyttävää ja heidät huomioivaa, miten nuorisotyössä on onnistuttu kohtaamaan sateenkaarinuoria ja mitkä ominaisuuden tekevät turvallisen aikuisen tai tilan?
Keräämme hankkeen aikana yhteen sateenkaarinuorille kohdennettua työtä tekeviä toimijoita ja työntekijöitä ympäri Suomea ja olisi hienoa saada neuvoja heidän työnsä kehittämiseen suoraan nuorilta itseltään meidän hankkeemme työntekijöiltä saamien käytänne ehdotusten lisäksi.
4
Monelle nuorelle turvallinen aikuinen on nuoren oma vanhempi, huoltaja tai kasvattaja.
Turvallinen aikuinen voi löytyä myös omasta lähipiiristä. Hän voi olla isovanhempi, sisarus, setä, täti, eno, kummi, naapuri tai kaverin vanhempi. Myös opettaja, kuraattori, kouluterveydenhoitaja, nuorisotyöntekijä, harrastusohjaaja tai nuorisokodin kasvattaja voivat toimia turvallisena aikuisena, jolle nuori voi kertoa omista murheistaan. He osaavat ainakin ohjata nuorta eteenpäin auttavan palvelun äärelle.
5
Open Ended
Minkälaiset terveiset haluaisit lähettää kouluissa työskenteleville aikuisille sateenkaarinuorten moninaisuuden huomioimiseksi?
6
​
7
Poll
Oletko kohdannut nuoruutesi aikana aikuisia oman perheesi (voit itse määritellä kenet sinä lasket kuuluvan perheeseesi) ulkopuolelta, jotka ovat muodostuneet sinulle turvallisiksi aikuisiksi, jotka hyväksyvät sinut sekä tukevat omassa sateenkaarevuudessasi?
Esimerkiksi opettaja, valmentaja, nuorisotyöntekijä, kaverin vanhemmat, kummitäti yms.
En ole
Olen yhden
Olen muutaman
Olen monia
8
Open Ended
Jos vastasit edelliseen kysymykseen jonkin kyllä -vastausvaihtoehdoista, jakaisitko meille, missä asemassa he ovat olleet elämässäsi?
Esimerkiksi. opettaja, valmentaja, nuorisotyöntekijä, kaverin vanhemmat, kummitäti yms.
9
Multiple Select
Mitkä näistä alla olevista ominaisuuksista koet tärkeimmiksi, jotta voit tuntea henkilön turvalliseksi aikuiseksi?
Voit valita kaksi tärkeintä ominaisuutta.
Hän hyväksyy minut sellaisenaan kuin olen eikä vähättele minua
Hän tietää paljon sateenkaari-termistöä ja
-ilmiöitä
Hän on tavoitettavissa 24/7
Hänelle on helppo puhua omista asioista
10
Poll
Kuinka tärkeäksi koet, että jokaisella nuorille olisi turvallisia aikuisia elämässään?
Tähän sisältyy kaikki sellaiset ihmiset, jotka nuori voi kokea itselleen turvallisiksi aikuisiksi.
Ei ole tärkeää
Hieman tärkeää
Tärkeää
Erittäin tärkeää
11
​
12
Laissa säädetään nuorisotyön ja -toiminnan edistämisestä ja nuorisopolitiikasta sekä niihin liittyvästä valtionhallinnon ja kunnan vastuusta ja yhteistyöstä sekä valtionrahoituksesta.
Nuorisolain tavoitteena on:
- edistää nuorten osallisuutta ja vaikuttamismahdollisuuksia sekä kykyä ja edellytyksiä toimia yhteiskunnassa
- tukea nuorten kasvua, itsenäistymistä, yhteisöllisyyttä sekä niihin liittyvää tietojen ja taitojen oppimista
- tukea nuorten harrastamista ja toimintaa kansalaisyhteiskunnassa
- edistää nuorten yhdenvertaisuutta ja tasa-arvoa sekä oikeuksien toteutumista
- parantaa nuorten kasvu- ja elinoloja
13
Nuorisotyötä tehdään kunnissa, järjestöissä, seurakunnissa ja muissa tahoissa, joissa tehdään nuorille kohdennettua toimintaa.
Nuorisotyön tärkeitä arvoja on mm. yhdenvertaisuus, nuoren oma asiantuntijuus omaan elämäänsä, osallisuus, yhteisöllisyys sekä luoda nuorille vaikuttamismahdollisuuksia.
Nuorisotyötä tekevät koulutetut kohtaamisen ammattilaiset (esim. kunnissa) sekä vapaaehtoiset nuorten hyvinvoinnin edistämisestä kiinnostuneet aikuiset (esim. järjestöt).
14
​
15
Poll
Koetko/koitko sinulle luontevaksi osallistua oman (mahdollisen) sateenkaarevuutesi huomioiden kaikille nuorille tarkoitettuihin toimintoihin kuten nuorisotiloille, harrastuksiin yms.?
Kyllä
En
Riippuu järjestävästä tahosta
16
Open Ended
Edelliseen kysymykseen pohjautuen olisi hienoa kuulla syitä, miksi osallistuminen on ollut luontevaa tai miksi se ei ole ollut?
17
Poll
Onko mielikuvissasi nuorisotilat, nuorten tapahtumat tai muut toiminnot (kuten leirit, verkkonuorisotyö, koulunuorisotyö, etsivänuorisotyö tai ohjaus- ja neuvontapalvelut kuten ohjaamot) turvallisia ilmapiiriltään ja toiminnoiltaan sateenkaarinuorille?
Kyllä
Ei
En osaa sanoa
18
Open Ended
Viitaten edelliseen kysymykseen;
miten nämä nuorille suunnatut toiminnot voisivat huomioida sateenkaarinuoret toiminnassaan entistä paremmin?
19
Open Ended
Mitä haluaisitte sanoa/ saada nuorisotyön ammattilaisten tietoon? Onko joku/jokin nuorisotyönkentällä vaikuttanut sinuun positiivisesti?
Olisi hienoa jakaa ammattilaisille nimettömiä kommentteja siitä, miten turvallinen aikuinen ja tila voivat vaikuttaa nuoren elämään.
20
Open Ended
BONUSKYSYMYS!
Minkälaiset terveiset haluaisit lähettää kouluissa työskenteleville aikuisille sateenkaarinuorten moninaisuuden huomioimiseksi?
Show answer
Auto Play
Slide 1 / 20
SLIDE
Similar Resources on Wayground
15 questions
FSP. Teil 1 und 3
Presentation
•
Professional Development
16 questions
Šokolāde
Presentation
•
Professional Development
20 questions
Logistiikka Viestintä ja vuorovaikutus toisella kotimaisella
Presentation
•
Professional Development
13 questions
ict leertaak
Presentation
•
University
22 questions
Wonden
Presentation
•
Professional Development
13 questions
Program Linear 11
Presentation
•
11th Grade
18 questions
Estrategia de autoridad
Presentation
•
University
14 questions
Have sth done
Presentation
•
12th Grade
Popular Resources on Wayground
10 questions
Safety Day 2026 – Student Review
Quiz
•
9th Grade
21 questions
Continents and Oceans
Quiz
•
6th Grade
20 questions
Parts of Speech
Quiz
•
5th Grade
16 questions
Subject & Predicate
Quiz
•
5th Grade
25 questions
Multiplication Facts
Quiz
•
5th Grade
12 questions
Map Skills
Quiz
•
3rd Grade
22 questions
Continents and Oceans
Quiz
•
5th Grade
15 questions
Rounding Decimals
Quiz
•
5th Grade
Discover more resources for Specialty
20 questions
Disney Trivia
Quiz
•
University
10 questions
Spanish Greetings and Goodbyes!
Presentation
•
6th Grade - University
20 questions
Physical or Chemical Change/Phases
Quiz
•
8th Grade - University
39 questions
Unit 7 Key Terms
Quiz
•
11th Grade - University
25 questions
SER and Subject Pronouns
Quiz
•
8th Grade - University
38 questions
Unit 6 Key Terms
Quiz
•
11th Grade - University
19 questions
Key Concepts in Buddhism
Quiz
•
University
0 questions
Cell Domain Basic Review (Biology)
Quiz
•
University